Rokkiduo jatkaa Maskun puikoissa
Miehet EdustusJulkaistu: 01.12.2025 20.24

Rokkiduo jatkaa Maskun puikoissa

-Kuvailisin sitä rokkifutikseksi, demo on tehty, ja nyt tehdään laadukas EP-levy, maalailee Maskun Palloseuran edustusjoukkueen valmentajana jatkava maskulainen rokkari Jari Oksanen kysyttäessä Maskun Palloseuran edustusjoukkueen pelitavasta.

Oksasen aisaparina pallollisten tahtien säveltäjänä jatkaa niin ikään muusikko, kokenut valmentaja Pasi Läpinen. Läpiselle tuleva jalkapallokausi Maskun valmennustiimissä on jo neljäs perättäinen. Kaksikon luotsaama joukkue sijoittui kaudella 2025 läntisen Kolmosen nelossijalle, samalla pistemäärällä toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneiden KaaPo:n ja PIF:n kanssa. Huhtikuussa alkava kausi on vihreävalkoisten yhdestoista perättäinen Kolmosessa. Kauteen Masku lähtee kovat piipussa.

-Ydintavoite säilyy samana viime kaudesta, asennoidumme voittamaan jokaisen ottelun. Tänä vuonna pelatun hyvän kauden jälkeen lähdemme kuitenkin parantamaan jokaisella osa-alueella. Se vaatii kovaa työntekoa ja motivoitumista, linjaa Läpinen.

Valmennuskaksikolta kysyttäessä, että vallitseeko joukkueessa yhtenäinen tietoisuus tavoitteen vaatimuksista, katsoo kaksikko toisiaan ujosti hymyillen. Pelaajiston kanssa käydyt keskustelut ovat antaneet ymmärtää, että koko joukkue tiedostaa missä asioissa Maskun tulee nostaa tasoaan, jotta jokainen ottelu voidaan voittaa.

-Viime kaudella nostimme tasoamme ja intensiteettiä niin harjoituskentällä kuin peleissäkin, mutta oli siellä muutamakin ottelu, jossa turhaan jätimme pisteitä kotiuttamatta Maskuun - joko kaksi taikka kaikki kolme. Niissä hetkissä tulee pystyä parantamaan, jotta tiukat ottelut käännetään voitoksi. Joukkueen sisällä henki oli kuitenkin erinomainen, ja sitä pyrimme vahvistamaan myös tulevana kautena, toteavat Läpinen ja Oksanen lähes yhteen ääneen.

Kun puhutaan rokkifutiksesta terminä, on paikallaan kysyä, mitä valmennusduo Oksanen ja Läpinen sillä tarkoittavat?

-Se on nimensä mukaisesti kuin rokkia soittaisi; asenne, aggressiivisuus, viihdyttävyys ja yhteen pelaaminen ratkaisevat. Kun soittajat ovat synkassa, ja asenne kunnossa, niin bändi on parhaimmillaan. Joukkueella on keskuudessaan neljän V-kirjaimella alkavan sanan motto, ja vaikka kaikkia sanoja ei julkisesti voikaan nimetä, on niillä suora yhteys rock-musiikkiin, säveltää Oksanen selkeän intohimoisena kahdesta elämänsä rakkaudestaan.

Näitä piirteitä joukkue teroittaa talven harjoituskauden aikana. Harjoittelu on aloitettu jo marraskuun alkupuolella. Loppuvuoden teemana on peruskunnon nostaminen Rivieran lenkkimaastoissa, sekä joukkueen erinomaisen yhteishengen edelleen tiivistäminen monipuolisella oheisharjoittelulla Kurittulan koulun liikuntasalissa. Pallollisten harjoitusten pariin Taponkedon halliin joukkue palaa joulukuun ensimmäisellä viikolla. Fysiikan roolia teroitetaan talven aikana paljon, sillä sen uskotaan ratkaisevan tulevalla kaudella tiukkoja pelejä maskulaisten eduksi.

Jalkapallomaailmassa paljon nähnyt ja kokenut Läpinen kuvailee kokemuksensa hyödyntämistä Maskussa osuvasti, ja korostaa valmennuskaksikon yhteistyön tärkeyttä.

-Pitkä kokemus antaa edun, mikäli kokemusta osaa hyödyntää. Vuodet tai kilometrit eivät automaattisesti tuo lisäarvoa, mikäli ei ole oppinut niiden vuosien ja kilometrien aikana. Kaksikkona kun työtä tehdään, täydennämme mielestämme hyvin toisiamme, yhdistellen tavoittelemamme elementit tehden niistä yhdessä hyvän keitoksen. Jari on valmentajana alati innostunut, pelistä ja valmennuksesta kiinnostunut sekä erinomainen ihmistuntija. Rooli pelaajavalmentajana tuo aitoa näkökulmaa kentältä, ja roolissaan valmentajakolleegani näyttää koko joukkueelle parhaan mahdollisen esimerkin.

Talvella optimaalista pelikuntoa haetaan muutamien harjoitusotteluiden, sekä Suomen Cupin avauskierrosten kautta. Harjoitusotteluvastustajia on jo löydetty, mutta täydennyksiäkin kalenteriin etsitään. Kolmosen kausi alkaa huhtikuussa, ja otteluiden ajankohdat tulevat joukkueille tietoon tammikuun aikana. Joukkueen runko pysyy hyvinkin ennallaan, sillä mallikaasti sujunut viimeisin kausi motivoi joukkuetta jatkamaan kehittyneen tavoitteen parissa. Muutamia täydennyksiäkin joukkueeseen etsitään, ja harjoitukset ovatkin avoimia uusille tulokkaille joulu- ja tammikuun ajan.

Joukkueen taustalla toiminta kehittyy pelikentän tavoin. Taustajoukoissa jatkavat kunnioitetut huoltajat Jani Raunio ja Harri Karvinen, ja joukkueenjohdosta vastaa innokas nuori futismies Rene Ahonen. Vuoden 2025 aikana aloitettuja ilmiöitä, kuten MaPS-cast jalkapallopodcastia, Youtubeen striimattua kesäklassikkoa sekä kauden avaavaa Kick-Off gaalaa jatketaan myös tulevana vuonna, ja toimintaan lisätään uusiakin operaatioita, kuten Maskun Palloseuran edustusjoukkueen koulukiertue Maskun alakouluissa.

Joukkueen uusimmat uutiset